Olet täällä

Karateseuralle Karhukaratesta upea mitalisaalis

Hämeenlinnan Karateseuran seitsemän henkisestä joukkueesta jokainen otteli mitaleille Porin KarhuKarate kilpailuissa tuoden kullan, neljä hopeaa ja kolme pronssia. KarhuKarate oli vuoden viimeinen Suomi Cupin osakilpailu ja osallistujia oli noin 200. Kilpailu toimi samalla myös viimeisenä näyttökilpailuna ensi kevään Nuorten EM- kilpailuun.

U18, +68kg sarjassa Karateseuran ottelijat veivät kaksoisvoiton. Kirkkaimman mitalin otteli Maximiliam Ollila ja hopealle Björn Kulovuori. Kolmen ottelijan sarja käytiin poolina, eli kaikki ottelijat ottelivat vuorollaan toisiaan vastaan. Kulovuori otteli ensimmäisen ottelun Sportskaraten Johannes Korpelaa vastaan. Korpela voitti ottelun 7-5. Seuraava ottelu oli Ollilan ja Kulovuoren välinen. Ottelu päättyi tasapisteisiin 3-3, mutta Kulovuori voitti ensin saavutetun pisteen edulla. Ollilan ottaessa vielä voiton Korpelasta pistein 8-0, sarjan tulos ratkesi tehtyjen pisteiden perusteella.

Aikuisten avoimen painoluokan sarjassa Niko Mantere otteli pronssille. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli Sportskaraten Aaro Tuominen. Mantere voitti pariviikkoa sitten nuorten MM-kilpailuissa Suomea edustaneen Tuomisen ensimmäisen pisteen edulla loppupisteiden ollessa 2-2. Semifinaalissa vastassa oli Renshin-kanin Lalli Nurmi. Nurmi eteni finaaliin voitettuaan ottelun 3-2. Pronssiottelussa Mantere kohtasi Sportskaraten Mikko Remeksen. Voitto ottelusta ja sarjan pronssi irtosi Mantereelle 4-4 pistetilanteessa ensimmäisen pisteen edulla. Voitto Remeksestä oli tärkeä nuorten EM kilpailu edustuspaikkojen kannalta.

U14, -45 kg sarjassa Ella Nylund otteli hopealle.Ella voitti semifinaalin  Porin Shotokanin Anni Kerolaa vastaan pistein 3-0. Finaalissa vastassa oli Sportskaraten Emilia Lin, joka voitti ottelun 7-1.

U14, +50 kg sarjassa Ilona Haakana otteli pronssille. Haakana kohtasi ensimmäisessä ottelussa Porin Shotokanin Nanna Vähä-Pesolan ja vei ottelusta 4-1 voiton. Seuraavassa ottelussa vastassa oli Saaga Intke, joka voitti tämän ottelun 7-2. Kolmannessa ottelussa voitto meni Lahden Karaten Enni Lydmanille pisteillä 10-3.

10-11 vuotiaiden katasarjassa Luna Minne otteli hopealle. Minne kohtasi ensimmäisessä ottelussa Kibudon Nanna Lagerströmin ja voitti ottelun 3-0. Semifinaalissa Minne voitti Kibudon Hanna Sallisen 2-1. Finaalissa vastassa oli Kibudon Nelli Bolström, joka voitti ottelun 3-0.

10-11 vuotiaiden raskaammassa sarjassa Jimi Mantere otteli pronssille. Mantere eteni semifinaaliin, mutta joutui loukkaantumisen vuoksi luovuttamaan kilpailun kesken.

 

Theme by Danetsoft and Danang Probo Sayekti inspired by Maksimer