Toukokuun haasteen käynnistys ja maaliskuun tulokset.

  • Time to read less than 1 minute
seurahaaste

Maaliskuun seurahaaste päättyi aikuisten ryhmän voittoon. Voittajien joukosta valittiin voittajien voittajaksi Sini Mustakallio monipuolisella liikkumisella. Voittajien ryhmästä voisi mainita myös Jennin, Johannan, sekä Teron nimenomaan tässä järjestyksessä. Jos junioriryhmä olisi yltänyt voittoon, niin palkittuna paistattelisi nykyisten tulosten perusteella Nika Kuusi. Jos voitto taas olisi mennyt nuorille, niin voittaja olisi ollut Bertta Hiltunen, vaikka Luna Minne ei kauhean kaukana hänestä ollutkaan.

Hämeenlinnan Karateseura onnittelee Siniä! 

Voittajajoukkueen voittajana Sini Mustakallio saa 50 €:n arvoisen lahjakortin, joka käy seuramme yhteistyökumppanin Nipponsportin verkkokauppaan sekä Helsingissä sijaitsevaan liikkeeseen.

Tälläkin kertaa haaste on liikuttanut seuralaisiamme hyvin. Kokonaisuudessaan haasteeseen kirjattiin n. 1 650 kataa, 240 tuntia kevyttä liikkumista, 50 tuntia raskasta liikkumista tai hiihtoa sekä 55 tuntia liikkuvuusharjoittelua.

Toukokuun haaste

Huhtikuu huilattiin seurahaasteesta, mutta toukokuusta käynnistyy jälleen uusi haaste. Uuden kuun myötä myös lajit ovat jälleen uudistuneet. Toukokuun lajeihin kirjataan kaikki liikkuminen mutta hieman yksinkertaistetusti. 

Kevyt liikunta on kaikkea hyötyliikunnasta työ- ja koulumatkakävelyyn.

Raskaaseen liikuntaan kirjataan hengästyttävä liikkuminen sekä kaikki lajiharjoitukset lajista riippumatta.

Katoihin lasketaan kaikki alusta loppuun tehdyt katat. Katojen ei tarvitse olla eri katoja, mutta kaikki muistamasi katat kannattaa silti kerrata säännöllisesti. Haastesivulta löydät lomakkeen, jolla voit seurata omaa liikkumistasi.

Osallistuminen ja tulosten seuranta löytyy osoitteesta www.karateseura.fi/toiminta/seura-liikkuu