Karate Kids Pandat (3-4-vuotiaat)

Karate Kids Pandat ryhmä on tarkoitettu 3-4-vuotiaille tytöille ja pojille. Pandaryhmä harjoittelee oman aikuisen kanssa. Oma aikuinen voi olla vanhempi, isovanhempi tai vaikka kummi. Ryhmän tarkoitus on löytää liikunnan ilo yhdessä oman aikuisen kanssa. 

Hämeenlinnan Karateseuran liikuntaleikkikoulussa noudatetaan Valon liikuntaleikkikoulun toimintaperiaatteita ja harjoituksista vastaavat liikuntaleikkikoulun ohjaamiseen koulutetut ohjaajat. Harjoituksissa opetellaan perusliikkumistaitoja pelien ja leikkien avulla. Harjoituksissa tutustutaan myös karateen leikinomaisesti ja opetellaan lajin pelisääntöjä ja oman aikuisen kanssa yhdessä liikkumista.

Pandat

Tervetuloa tutustumaan Pandat ryhmän ryhmäsivuun.

Anniina Gynther

Nelli Mantere

Ella Siikainen


Ryhmän viimeisimmät pelisäännöt

Kenelle
Tytöt ja pojat oman aikuisen (vanhemman, kummin tai esimerkiksi isovanhemman) kanssa.
Ikäsuositus
3-4-vuotiaat
Ennakkovaatimukset ja rajoitukset
Ei taidollisia ja fyysisiä ennakkovaatimuksia. Tarttuvat iho-, veri ja muut sairaudet, jotka voivat tarttua harjoitustilanteessa estävät osallistumisen.
Harjoitusmäärät
Kerran viikossa sunnuntaisin, harjoituskerran kesto 45 minuuttia.
Vaaditut varusteet

Harjoituasusteeksi käy esimerkiksi verryttelyhousut ja t-paita tai muu hyvin liikkumisen mahdollistava asu. 

Kurssin ajaksi saa käyttöön karatepuvun ja vyön.

Maksut ja sisältö

Maksuton lajikokeilu syyskuun ajan (4 harjoitusta)

Kurssimaksu 85€. Hinta sisältää;

  • Harjoitukset
  • Tapaturmavakuutuksen lapselle, joka kattaa harjoittelun.
  • Karatepuvun ja vyön kurssin ajaksi käyttöön.
  • Liikuntaleikkikoulun (Valo Ry) tehtävävihkon.
  • Karateseuran Tarravihko & harjoituskertatarrat.
  • Hämeenlinnan Karateseuran jäsenkortin. 
Maksutavat
Laskua vastaan seuran tilille. Hämeenlinnan karateseuran lahjakortti. 
Välilliset kulut

Ei pakollisia välillisiä kuluja

Valinnaiset kulut;

  • Hankintahinta, seuratekstiilit reput ja muut tuotteet.
  • Perustoiminnan ulkopuoliset tapahtumat, kuten päiväleirit junioritoiminnan leirien yhteydessä.
Ryhmän tavoitteet
Liikunnallisten perustaitojen opettelu, kehonosien tuntemus, yhdessä toimiminen ja lajiin tutustuminen.
Tavoitteiden seuranta
Ryhmän toimintaa ohjaa kausisuunnitelmat, joiden toteuttamista ryhmän valmentajat seuraavat säännöllisesti ja jota muutetaan ryhmän tarpeiden mukaisesti.
Ilmoittautuminen ja aloitus
Ilmoittautuminen tapahtuu seuran MyClub palvelun kautta. Ryhmä täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ryhmän maksimikoko on 20 henkeä. Ilmoittautuminen jonoon on mahdollista.  

 

Koulutuskuntayhtymä Tavastia
Hämeenlinnan Fysioterapia ja Hieronta
Hakalan Lihavalmisteet
Hämeenlinnan Karateseuran kumppanit