Karaten nuorten EM-kisat käytiin Tsekin Prahassa 17.–19.6. Ensimmäistä kertaa EM-tasolla kilpaillut Hämeenlinnan Karateseuran Luna Minne katasi alle 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmanneksitoista, mikä oli samalla Suomen katajoukkueen paras sijoitus näissä kisoissa.
Minnen sarjan 32 maan kataajat kisasivat neljässä poolissa, jolla ensimmäisellä kierroksella puolet kisaajista jatkavat seuraavalle kierrokselle.
Minnen ensimmäisen kierroksen Gojushiho Dai kata arvosteltiin kierroksen kolmanneksi parhaaksi suoritukseksi 22,74 pisteellä.
Toiselta kierrokselta jatkopaikkaan semifinaaliin olisi vaadittu 22,86 pistettä. Minnen Sansai kata suoritus toi 22,46 pistettä ja näin hämeenlinnalaisen ensimmäisestä EM-kilpailusta kokonaissijoitukseksi tuli 13.
Vasta reilun vuoden uudella karaten tyylisuunnalla kisannut Minne kommentoi Prahasta tuntemuksiaan kisan jälkeen näin:
Nämä olivat ensimmäiset arvokisani, joten kaikki oli uutta ja jännittävää. Valmistautuminen kisoihin oli kuitenkin sujunut hyvin valmentaja Sami Virtasen johdolla, joten lähdin kisoihin hyvillä mielin. Onnistuin molemmissa suorituksissani ja sain tehtyä tasapainoiset ja varmat suoritukset. Olen enemmän kuin tyytyväinen 13.sijaani.
Muokattu 19.6.2022 klo 21:05: Toiselta kierrokselta semifinaaliin vaadittu pistemäärä korjattu 23,48:sta 22,86 pisteeseen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja